Mitä syön päivässä? Realistinen

Tänään kerron teille mitä mä syön päivässä ja tulen pitämään tän niin realistisena kuin voin. En ole mikään ravitsemusterapeutti vaan ihan tavallinen ammattikoulusta valmistunut kokki joka rakastaa ruokaa. Olen kuitenkin saanut muutamia ruokavalioita personal trainereilta ja olen niiden pohjalta pyrkinyt syömään myös nyt. Aina se ei ole yhtä helppoa, ja joskus esimerkiksi unohtuu kasvikset ruoka-annoksesta, mutta yritän aina parhaani.

Aamupalaksi syön usein puuroa mansikoilla ja raejuustolla. Käytän annoksessa myös soijalesitiiniraetta joka on kiva makeuden tuoja ja tapa joka on jäänyt mun ruokavalioilta. Aamulla juon myös kaksi kuppia kahvia. Normaalina työpäivänä keittiössä tilanne on toinen, ja kahvia tulee silloin juotua enemmän, mutta teen sellaisesta päivästä sitten uuden postauksen jotta näette mitä silloin syön.

Lounaaksi söin mun viimeiset soijamakaronilaatikon jämät ja todella paljon salaattia. Salaatin päälle unohdin heittää mun perinteiset kurpitsansiemenet, mutta muuten annos on todella normaali. Täytyy myöntää että joskus salaatti jää syömättä, mutta pyrin aina siihen, että edes yhdellä päivän aterioista syön runsaasti salaattia.

Päivälliseksi tein itselleni jääkaapintyhjennys-ruokaa eli heitin pellille yhden sipulin, kaksi purkkia tonnikalaa, paketillinen herkkusieniä ja kolme tomaattia viipaloituna. Päälle ripottelin vielä juustoraaste-jämät mitä löysin mun jääkaappista. Sekoitin 4dl kevyt ruokakermaa ja 4 munaa keskenään, ripottelin pellille kaiken päälle vielä suolat ja pippurit ja koko komeuden päälle kaadoin kerma-muna-seoksen. Uuniin 200 astetta ja 30min. En oikein tiedä miksi tätä luomusta kutsuisi, mutta kai se on jonkin sortin piirakka, mutta ilman pohjaa. Lopputulos oli kyllä yllättävän hyvä! Saatan ehkä joskus jopa tehdä uudestaan!

Iltapalaksi halusin välttämättä syödä sillivoileipää, vaikka leivät syötyäni olin niin täynna että makasin mun nojatuolissa 45min liikkumatta mihinkään. Hupsista. Mutta oli hyvää. Rakastan sillejä ja sinappisilli on ehdoton suosikkini. Mulla on viimeaikoina ollut jääkaapissa aina vähintään yksi purkki silliä. Namskis.

Tämän päivän ruuat oli kyllä ehdottomasti todella realistiset miten oikeesti syön. Retkahdin päivän aikana myös muutamaan palaan suklaata, koska mun synttärien jäljiltä niitä on mun kaapissa kuumottelemassa.