Suomen ruokahävikkiä vähentämässä

Vielä joskus muutama vuosi sitten, kun Fiksuruoka.fi -sivusto oli vielä uusi ja sitä mainostettiin telkkarissa, en meinannut uskoa että onko palvelu todellinen vai ei. Yhden sentin tuotteet tuntuivat aivan absurdeilta ja mahdottomilta – eihän tämä voi olla totta, joku suuri huijaus kuitenkin. Ja voi miten väärässä olin.

Vastuullisuudesta on viimeisen vuoden aikana muodostunut tärkeä osa mun elämää. Matkustaessa pyrin suosimaan junaa bussin sijaan ja kaupasta ostan todella usein esimerkiksi yön yli nukkunutta leipää ja muita hävikkituotteita. Siksi tutustuminen Fiksuruoka.fi:n toimintaan oli vain luonnollinen jatkumo minulle.

Olen jo ehkä kuukausia selannut heidän sivujaan ja vaihtuvaa valikoimaa. Välillä lisäilin tuotteita ostoskoriin jos saisin 20€ minimihinnan täyteen, mutta en millään yltänyt sinne koska näillä hinnoilla saa kahdellakymmenellä eurolla vaikka mitä, ja siinä vaihessa pakettini oli painanut varmaan jo lähemmäs kymmentä kiloa.

Viime maanantaina kun tilaukseni tein, niin se oli todella extempore-hetki. Odotin että uunissa valmistuva härkäpapu-makaronilaatikkoni kypsyisi ja päätin samalla jälleen selata näitä sivuja. Ja vihdoin sain yli 20€ täyteen! Alennukset yhdistettynä Klarnan ostotapahtumaan, tilaus sujui kuin valssi. Ja kas niin ensimmäinen tilaukseni Fiksuruoka-fi:ltä lähti matkaan.

Tilaukseen päätyi tällä kertaa siis Whey 80 -suklaanmaikuista proteiinijauhetta, kaksi pussia vaaleita soijasuikaleita, vegaanista majoneesia ja yhden sentin tuotteita oli nuudelipaketti sekä Dumle-suklaalevy.

Varsinkin protskujauhe ja soijasuikaleet tulevat todellakin tarpeeseen. Protskujauheella saan lisää proteiinia mun välipala- ja iltapalasmoothieisiin ja soijasuikaleita ja muita kasvisproteiininlähteitä kuluu paljon koska en lihaa ole enää syönyt pariin vuoteen. Vege-majoneesi päätyi mukaan, koska olen jo kuukauden ajan himoinnut itsetehdyistä susheista tai sushi-burritoista, ja pieni majoneesikerros sushissa maistuu taivaalliselle!

Seuraavaksi aion seurata hyviä kasvimaito-tarjouksia, jotta saisin jäleen vaihdettua kahvimaitoni kauramaitoon myös kotona. Kaupasta ostettuna esim iKaffe -kauramaito on niin kallista, että oli pakko tinkiä hinnasta tämän kesän aikana. Josko sitä pian jälleen pääsisi palaamaan vanhaan normaaliin.

Suosittelen suuresti ihan jokaista tilaamaan joskus jotain Fiksuruoka.fi:ltä vaikka sitten ihan kokeilumielessä. Toimitus on nopeaa ja tarjoukset erittäin hyviä, joten jos olet yhtä tarjoushaukka kuin minä, niin et ainakaan menetä mitään. Lähinnä varmasti saat enemmän mitä edes uskallat ajatella.

Postausta ei ole kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Fiksuruoka.fi -kanssa,
olen tilannut ja maksanut tuotteet itse.