Syyskuun suosikit

Taas on aika kerrata kuukauden suosikkeja ja tällä kertaa vuorossa on jo Syyskuu joka meinaa myös siis sitä että nyt on jo Lokakuu! Lokakuu on ehdottomasti mun yksi lempikuukausista koska se päättyy mun lempijuhlaan eli Halloweeniin. Saa nähdä miten sitä tänä vuonna saakaan juhlia, mutta valmistelen ainakin kotini teemaan sopivaksi.

Syyskuu oli mun osalta elokuuta paljon hiljaisempi uusien comebackien puolelta, koska tässä on teille vain kaksi uutta kappaletta jaossa. MAMAMOO on tapansa mukaan ihana ja Stray Kids yllätti mut hieman uudenlaisella tyylillä ja taka-jee-jeillä. Ensikuussa taitaakin olla taas enemmän säpinää ja uusia minua kiinnostavia biisejä tippuu enemmän.

Syyskuussa yksi suosikeista on ehdottomasti ollut se, että onnistuin vihdoin luomaan “taidetta” josta olen haaveillut jo pitkän aikaa, mutta toteutus on aina jotenkin mennyt mönkään. Nyt kuitenkin onnistuin siinä ja mainitsinkin asiasta mun vlogissa toissa viikolla.

Syksyn saapuminen myös luonnossa. Vaikka jopa Syyskuun lopussa saimme nauttia +20 asteen lämpötiloista, niin silti ruska alkoi pikkuhiljaa saapua ja nyt ulkona onkin aivan ihanaa väriloistoa tarjolla! Rakastan ruskaa todella paljon ja se myös inspiroi minua syksyisin sooresti ennen pitkiä ja pimeitä päiviä. Syys-lokakuun vaihteessa täytyykin ottaa kaikki ilo irti valosta ja varastoida sitä mielen sopukoihin asti jotta jaksaa painaa yli pimeän talven.

Kameran eteen uskaltautuminen kuviin. Videolla mun on jotenkin ihan rento olla, mutta still-kuvia ei musta ole otettu kenenkään muun ihmisen toimesta moniin vuosiin. En ole koskaan oikein ollut sellainen ihminen joka tykkää olla kuvattavana toisen toimesta ja se ei tunnu niin luonnolliselta kuin voisi luulla. Nyt on kuitenkin muutamat asukuvat jo otettu, ja taidan pitää tätä aina silloin tällöin yllä, jotta saan myös tänne blogin puolelle enemmän asupostauksia!